Talviretkeltä partiokipinä myös aikuisille

Puskapartiolaiset suuntasi lippukunnan talviretkelle Sipoonkorpeen reilun viidenkymmenen retkeilijän voimin 11.2. Vielä edellisenä yönä pakkanen oli paukkunut -24 asteessa, mutta lauantaiaamuna retken alkaessa sää lauhtui mukaviin pikkupakkaslukemiin. Retkelle oli kutsuttu mukaan partiolaisten kotiväki, joten retkeläisten ikähaitari vaihteli kolmesta vuodesta reiluun kuuteenkymppiin.

Kotiväki osallistui retkellä piiriltä tilatulle terkkukurssille, partiolaisten aloitellessa retkeä leikeillä ja talviteltan pystytyksellä.  Terkkukurssin suosio yllätti lippukunnan, mukaan ilmoittautui reilusti yli kymmenen vanhempaa. Maukkaan lounaan jälkeen kotiväki lähti jatkamaan viikonlopun viettoa ja partiolaiset alkoivat retken salapoliisiteeman mukaan valmistaa salapoliisin apuvälineitä.

Puskapartiolaiset aloitti partiotoiminnan Etelä-Sipoossa viime syksynä, joten talviretki oli lähes kaikille nuoremmille ensimmäinen yön yli kestävä partioretki. Puolet rohkeista retkeläisistä nukkui talviteltassa ja valvoi kipinässä, puolet kiipesi kämpän parvelle nukkumaan. Sunnuntaina harjoiteltiin vielä perinteisiä partiotaitoja, sytyteltiin nuotiota ja hakattiin polttopuita seuraaville käyttäjille.

Lipunlaskussa uudet tarpojat antoivat partiolupauksen ja saivat partiohuivinsa, ja kiitettiin tärkeitä henkilöitä - retken mahdollisti osaltaan kaksi koko ajan paikalla ollutta vaparia, jotka toivotamme lämpimästi mukaan milloin tahansa uudelleen. Retkellä kaikki oppivat varmasti jotakin uutta - salapoliisi- tai retkeilytaitoja, tai ainakin monen uuden kaverin nimet!

Teksti ja kuva: Tatja Ikonen