Helsingissä partioviikko huipentuu 24.–25.4.2010 Kohtaamiseen: Kaisaniemen puistossa lauantaina järjestettävään kaupunkileiri Skuttaan ja sunnuntaina Helsingin kaduille jalkautuvaan paraatiin. Viikonlopun aikana huivikauloja näkyy ympäri keskustaa ja sunnuntaina autoilijoiden kannattaa ottaa huomioon Esplanadeilla ja Senaatintorin ympäristössä kulkeva paraati. Kohtaaminen on tapahtuma, jossa eri-ikäiset partiolaiset, uudet ja vanhat tuttavuudet, luonto ja kaupunkiympäristö sekä partiolaiset ja ihmiset partion ulkopuolelta kohtaavat.
STADISSA SEIKKAILLAAN
Kohtaaminen kokoaa yli 2 500 pääkaupunkiseutulaista ja uusmaalaista partiolaista viikonloppuna Helsingin keskustaan. Tapahtuma julistaa, ettei partioleiriä tai -toimintaa tarvitse aina järjestää metsässä. ”Lauantaisen Skutta-leirin ohjelma pohjaa elämyksiin ja seikkailuun eikä se tapahdu pelkästään Kaisaniemen kentällä vaan partiolaiset liikkuvat koko keskustan alueella”, tapahtuman ohjelmajohtaja Veera Hatakka kertoo.
Skutalla järjestetään ohjelmaa kaikille hiljattain uusituille ikäkausille. Nuorimmat eli sudenpennut ja seikkailijat osallistuvat Aikakone-aiheiseen kilpailuun Töölönlahdella. Tarpojille ja samoajille, eli 12–17-vuotiaille partiolaisille, on oma kisansa, jossa levittäydytään laajemmalle kaupunkiin. Helsingin ruotsinkielisten partiolaisten järjestämään Skuttas CityKeikka -kisaan osallistuu noin 350 henkilöä, joten kaupunkikuvassa riittää hulinaa. 18–22-vuotiaat vaeltajat etsivät geokätköjä ja osallistuvat neppisskabaan. Koko tapahtuma on kaksikielinen, ruotsinkieliseltä nimeltään Kåhtaaminen.
PARTIO MONIKULTTUURISTUU
Skutta-leirin edustan partiotorilla ohikulkijoiden on mahdollista tutustua partiotoimintaan ja pysähtyä kahville tai hattaralle. Esillä ovat Uudenmaan Partiopiirin Scoutti- ja Pääkaupunkiseudun Partiolaisten KAMU-monikulttuurisuushankkeet. Kummassakin piirissä on viime vuoden lopussa aloitettu projektit maahanmuuttajien saamiseksi mukaan partiotoimintaan. Partiolla on tässä mahdollisuus rakentaa ystävyyttä yli kulttuurirajojen ihan lähinurkilla ja edistää samalla myös maahanmuuttajien kotoutumista.
AINUTLAATUINEN KAUPUNKILEIRI JA ZUMBAA SENAATINTORILLA
Yli 650 partiolaisen Skutta-leirin rakenteet nousevat Kaisaniemeen osittain jo perjantaina, mutta varsinainen leiri käynnistyy lauantaina, kun kentän täyttävät kymmenet teltat. Leiri on suunniteltu ja toteutettu vapaaehtoisvoimin, ja vaikka leiri onkin vain yhden yön mittainen, on kyseessä suuri voimainponnistus. ”Partio on uskomaton harrastus, sillä kuinka moni ihminen pääsee osallistumaan leirille Helsingin keskustaan? Partiolainen pääsee!” tapahtuman varajohtaja Tea Jormanainen hehkuttaa ja jatkaa: ”Mahtavinta on tuoda partioleiri keskelle kaupunkia. Se on harvinainen mahdollisuus ja erilainen kokemus myös partiolaisille.”
Lauantai-iltana leiriläiset siirtyvät illanviettoon Töölönlahden rantaan. Oopperatalon amfiteatterilla klo 19.30–20.30 pidettävä ohjelmallinen iltanuotio on avoin myös yleisölle.
Sunnuntaina Helsingin kaduille jalkautuu yli 2 500 partiolaista perinteiseen paraatiin. Paraatin aikana, n. klo 12.30-14.00, Esplanadeilla ja Senaatintorin ympäristössä autolevien kannattaa varautua vaihtoehtoisiin reitteihin.
Paraati on muutakin kuin perinteitä. Valtavasta ihmismassasta etsitään päheintä partiomeininkiä ja paikalle onkin odotettavissa monta omaleimaista osallistujaryhmää. Tänä vuonna paraatin lopuksi Senaatintorilla zumbataan noin klo 13.45. Yleisö on myös tervetullut liittymään zumbaajien joukkoon. Torilla tehdään taatusti zumbaamisen uusi suomenennätys!
Partiotoiminta alkoi Suomessa vuonna 1910, eli tänä vuonna vietetään suomalaisen partiotoiminnan 100-vuotisjuhlaa. Juhlavuoden pääteemoja ovat lasten ja nuorten hyvinvointi ja osallisuus sekä globaalivastuu ihmisistä ja ympäristöstä. Partioviikolla näistä näkyy erityisesti nuorten osallisuus, pelkästään tulevan sunnuntain paraateihin osallistuu jopa 10 000 partiolaista eri puolilla Suomea.
Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry toimii Helsingin, Espoon ja Vantaan sekä Kauniaisten alueella. Uudenmaan Partiopiiri ry:n toiminta-alue kattaa Suomenlahden rannikon kaartuen Hangosta Lopen kautta Virolahdelle pääkaupunkiseutua lukuun ottamatta. Uudellamaalla ja pääkaupunkiseudulla toimii noin 15 000 partiolaista 190 lippukunnassa. Suomessa partiolaisia on noin 70 000.
Lisätietoja:
Johanna Junkkari
tiedottaja
Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry
johanna.junkkari (a) partio.fi
gsm 044 218 4357
Petra Valkonen
järjestökoordinaattori
Uudenmaan Partiopiiri ry
petra.valkonen (a) partio.fi
gsm 050 446 0056
Eva Carlson
verksamhetsledare
Helsingfors Svenska Scouter rf
eva.carlson (a) hess.fi
gsm 0400 347 641
www.partioviikko.net
Kuvat: www.papa.partiokuvat.fi > Kohtaaminen 2010


