Anna mulle aikaa
Tänään vietetään Anna mulle aikaa -päivää, joka on hyvä syy keskeyttää kiireinen arki ja tehdä jotain lasten kanssa. Kampanja on kestänyt koko syksyn, ja sen olisi varmasti aiheellista olla käynnissä aina. Tein eilen ajanannosta empiiristä tutkimusta osallistumalla kummipoikani kanssa kirjaston satutunnille. Ensin mietin, miten käyttäisin satujen täyteisen puolituntisen mahdollisimman tehokkaasti. Voisinkohan naputtaa pari tekstaria ihan huomaamattomasti takarivistä – sieltä missä aikuiset istuivat? Tai saisinkohan raapustettua muistikirjaani työhön liittyvät kiireiset ajatukset? Kun satutunti alkoi ja satutäti aloitti sen laululla, unohdin itsekin, että joku voisi olla tätä hetkeä tärkeämpää. Tai oikeastaan tajusin, ettei mikään ollut tärkeämpää kuin nähdä kummipojan haltioitunut ilme.
Satutunnin jälkeen keräsimme syksyn värjäämiä lehtiä, eikä meillä ollut kiire mihinkään. Annoin ”arvokasta” aikaani ja tuntuu, että sain viisinkertaisesti energiaa takaisin. Kannatti!
Lippukunnissa lapsille ja nuorille annetaan aikaa säännöllisesti. Kiitos siitä!
www.annamulleaikaa.fi/ama
Partiovasemmalla,
Petra
- -
Tässä Purskeessa:
Ansiomerkkien hakudeadline tänään!
Ilmoittautuminen Kaikuun päättyy perjantaina 17.9.
Tapahtumavahvistukset lähetetty lippukuntiin
L-SP järjestää järjestyksenvalvojakurssin, kolme paikkaa vielä vapaana!
Hirvenmetsästys alkaa lauantaina 25. syyskuuta
Pj-valtakirja-anomukset piiritoimistolle 17.10. mennessä – valtakirja syyskokouksessa
JOTA ja JOTI 16.-17.10.2010
Mihin lippukunnan adventtikalenterikampanjan tuotot käytetään?
Adventtikalenterikampanja alkaa pian
Monikulttuurisuuteen kannustavia esitteitä
Jeppe, laadukasta ohjelmaa lippukuntien johtajistoille 30.-31.10.
Vaalit syyskokouksessa 2010
Liity Uudenmaan faniksi Facebookissa
Lippukunnanjohtajatapaamisen ilmoittautuminen käynnissä
Positiivinen aktivistitempaus
Tapahtumiin ilmoittautuminen muuttuu
Via Custus sudenpennuille ja seikkailijoille
Homma-rahaa jaossa nuorten ryhmille
Haluatko mukaan tekemään kansainvälistä tapahtumaa Suomessa?
Venäjä-networkerin pesti avoinna!
Luonto on ystävämme –valokuvauskilpailu
Tulevat tapahtumat
Ansiomerkkien hakudeadline tänään!
Myöhästyneet ilmoitukset voi toimittaa piiritoimistolle vielä tämän viikon aikana.
Lisätietoja: Tea Hurme, p. 09 8865 1400, tea.hurme (ät) partio.fi
Ilmoittautuminen Kaikuun päättyy perjantaina 17.9.
Viimeinen ilmoittautumispäivä sudenpentujen ja seikkailijoiden juhlaan, Kaikuun, on perjantaina 17.9. Kaiku järjestetään Hyvinkäällä 2. ja 3.10. Lippukunnan jäsenrekisterinhoitaja ilmoittaa osallistujat Polkuun ”Kaiku jälki-ilmoittautuminen” –tapahtumaan.
Saattajat merkitään tapahtumaan mukana oleviksi aikuisiksi. Piiri laskuttaa lippukuntia ja lippukunnan tulee kerätä osallistumismaksut parhaaksi katsomallaan tavalla. Saattajien hinta on 8 euroa ilmoittautumispäivästä huolimatta, mutta ilmoittautuminen tulee merkitä mukana olevaksi aikuiseksi tai johtajaksi. Jälki-ilmoittautumiseen merkittyjen sudenpentujen ja seikkailijoiden osallistumismaksu on 10 euroa.
Ei-partiolaiset ilmoitetaan piiritoimistolle.
Lisätietoja: Petra Valkonen, petra.valkonen (ät) partio.fi, p. 050 446 0056
Tapahtumavahvistukset lähetetty lippukuntiin
Lippukunnat saivat viime viikolla vahvistukset syksyn koulutus- ja ohjelmatapahtumaosallistujista. Syksyn ensimmäiset koulutuksetkin on jo pidetty!
Joissain syksyn tapahtumissa on vielä tilaa, paikkoja voi tiedustella piiritoimistolta p. 09 8865 1400, uusimaa (ät) partio.fi
L-SP järjestää järjestyksenvalvojakurssin, kolme paikkaa vielä vapaana!
Pe 1.10.
La 2.10.
Ti 5.10.
La 9.10.
Su 10.10.
Hinta 30€ + viranomaisen käsittelykulut (n. 15€).
Ilmoittautumiset/tiedustelut tämän viikon aikana Lounais-Suomen Partiopiirin toimistolle partiotoimisto.turku (ät) partio.fi, p. 050 312 9420.
Lisätietoja luettavissa täällä.
Hirvenmetsästys alkaa lauantaina 25. syyskuuta
Hirven- ja peurojen metsästys alkaa lauantaina 25. syyskuuta. Hirvenmetsästys päättyy 31.12.2010 ja valkohäntä-, kuusi- ja metsäpeuran metsästys puolestaan 31.1.2011.
Jahdeista ei useinkaan tiedoteta erikseen vaan asiaa voi tiedustella paikallisilta asukkailta tai paikallisesta riistanhoitopiiristä. Pukeutuminen värikkäästi, esimerkiksi punaisiin pipoihin, helpottaa jo huomattavasti erottumista maastosta.
Lisätietoja: www.riista.fi
Pj-valtakirja-anomukset piiritoimistolle 17.10. mennessä – valtakirja syyskokouksessa
1. Tee johtamisharjoituksesi (ohjeet)
2. Kirjoita raporttisi (ohjeet)
3. Käy ohjaajasi kanssa palautekeskustelu (ohjaajan ohje)
4. Lähetä raporttisi, ohjaajasi kirjallinen lausunto, kaksi valokuvaa ja valtakirja-anomuksesi (täällä) piiritoimistolle Töölönkatu 55, 00250 Helsinki 17.10. mennessä.
5. Tule vastaanottamaan valtakirjasi piirin syyskokoukseen 31.10.
JOTA ja JOTI 16.-17.10.2010
Jamboree On The Air (JOTA) ja Jamboree On The Internet (JOTI) kokoavat partiolaiset ympäri maailmaa yhteen 16.-17.10.2010. JOTA-JOTI-viikonloppuna partiolaiset ympäri maailmaa kerääntyvät amatööriradioiden ja tietokoneiden ääreen tapaamaan partioystäviään ja solmimaan uusia tuttavuuksia suomalaisten ja ulkomaalaisten partiolaisten kanssa. Tapahtumilla on pitkät perinteet, tänä vuonna JOTA järjestetään 53. kerran ja JOTI neljännentoista kerran.
Kuinka pääsen mukaan?
JOTA-JOTI-viikonloppuna järjestetään tapahtumia eripuolilla Suomea. Oman alueen tapahtumia voi etsiä JOTI:n nettisivuilta (www.joti.fi). Tänä vuonna JOTA-JOTI:n pohjoismainen päätapahtuma on Helsingissä, Partioasemalla (Töölönkatu 55). Paikan päällä voi tutustua erilaisiin viestintätekniikoihin, kokea JOTA-JOTI tunnelmaa ja osallistua oheisohjelmiin. Partioaseman JOTA-JOTI päätapahtuma on avoinna la klo 12-18, tervetuloa vierailemaan!
Jokainen voi tietenkin osallistua JOTIin kotoa käsin tai vaikka kerätä kaveriporukan yhteen kololle. Ohjeita osallistumiseen löytyy netistä: www.scoutlink.fi, www.scoutlink.net ja www.joti.fi. Kaikki mitä tarvitaan on tietokone ja internetyhteys, nähdään verkossa!
lisätietoja: JOTI-JOTA päämaja Helsingin Partioasemalla: Pyry Rajatammi, pyry.rajatammi (ät) partio.net
#suomi @ Scoutlink
Mihin lippukunnan adventtikalenterikampanjan tuotot käytetään?
Piiritoimisto ja Suomen Partiolaiset keräävät tarinoita siitä, mihin lippukunnat käyttävät adventtikalentereista saadut tuotot. Miten ne on aiemmin käytetty? Jos lippukuntaan on esim. ostettu telttoja, haluaisimme kuulla missä telttoja on käytetty, millaisia ne ovat ja kuinka monta niitä saatiin hankittua?
Tietoja käytetään kalenterikampanjan ulkoisen viestinnän kärkenä.
Kalenterituottotarinat voi lähettää osoitteeseen uusimaa (ät) partio.fi mahdollisimman pian!
Adventtikalenterikampanja alkaa pian
Varma syksyn merkki on, että partiolaisten vuotuinen ja tärkein varainhankintakampanja alkaa taas pikku hiljaa. Adventtikalenterikampanjan taloudellisen merkityksen lisäksi kampanjan viestinnällinen ja kasvatuksellinen merkitys vahvistuu vuosi vuodelta.
Joulukampanjan aikana lippukunta saa näkyvyyttä paikkakunnalla ja partion imago saa positiivista vahvistusta. ”Itse hankittu raha”- kasvattaa vastuunottokykyä. Kaikki lippukunnan jäsenet ja heidän tukijoukkonsa voivat ottaa vastuuta lippukunnan talouden ylläpitämisestä myymällä adventtikalentereita.
Mistä aloitetaan ja mitä pitää tehdä nyt?
Lippukunnanjohtaja pestaa kalenteriasiamiehen ja jäsenrekisterinhoitaja merkitsee sen Polkuun. DL 20.9. mennessä.
Lippukunnan kalenteriasiamiehen kannattaa olla se henkilö, joka ymmärtää kampanjan monipuolisen merkityksen ja osaa käsitellä suuriakin summia rahaa. Vuosien mittaan on huomattu, että henkilö jolla on innostajan kyky, hoitaa pestiä huipputasolla. Innostus on tarttuva tauti joka välittyy kaikkiin myyjiin!
Apua ja ongelmia? Ota yhteyttä Tea Hurmeeseen 050 446 0055, tea.hurme (ät) partio.fi
Oletko jo adventtikalenterin fani? Liity täällä!
Monikulttuurisuuteen kannustavia esitteitä
Viime aikoina on ilmestynyt paljon monikulttuurisuuteen kannustavia esitteitä, joista löytyy mm. leikkejä ja hyödyllisiä vinkkejä, ja ne kaikki on koottu osoitteeseen: www.partio.fi/Suomeksi/Aikuiset/Aluetyo/Maahanmuuttajatoiminta.iw3
Lisätietoja: Hanna Niemi, p. 050 446 0057, hanna.niemi (ät) partio.fi
Jeppe, laadukasta ohjelmaa lippukuntien johtajistoille 30.-31.10.
Jeppe tulee taas tänäkin vuonna, ja sopivana erilaisiin makuihin. Jepessä voit valita haluamiasi settejä laadukkaasta ja viihdyttävästä tarjonnasta. On tilastoja totuuden torvena, AO:n roolia, hallituksen kyselytuntia, taikinaterapiaa ja rokkia. Pääset myös tutustumaan KeLiin, uuteen työkaluun, sekä vaikuttamaan tulevaisuuteen kipakoin kommentein koulutuksesta tai vaikka SP:n jäsenkokouksesta. Myös aikuisuus ja johtajuus puhuttaa Jepessä ja siellä on mahdollisuus ensiapu -koulutusmoduulin suorittamiseen. Jokaiselle on Jepessä jotakin.
Ilmoittautuminen auki 7.10. asti https://spfs.clubonweb.com/book/jeppes10
Jeppe-viikonlopun päätteeksi on piirin syyskokous (31.10.) Nurmijärvellä
Vaalit syyskokouksessa 2010
Nyt on mahdollisuutesi vaikuttaa siihen, onko piirimme menossa oikeaan, piirin kokouksen osoittamaan suuntaan. Eli vaikuttaa siihen miltä Uusimaa käytännössä kuulostaa ja tuntuu.
Syyskokouksessa valitaan uusia tyyppejä piirimme keskeisimpään luottisryhmään, piirimme veneen airoihin eli piirihallitukseen.
Avoinna ovat seuraavat pestit:
- Piirinjohtaja
- Piirin varajohtaja
- Alueministeri
- Koulutusministeri
- Viestintäministeri
- Varaministeri
Jos mielessäsi on joku noheva tyyppi johonkin avoimista pesteistä, niin ilmianna hänet vaalitoimikunnalle, otamme häneen yhteyttä. Toivomme saavamme mahdollisimman paljon hyviä ehdokkaita, jotta pääsisimme kokouksessa äänestämään! Vaikka tuttavapiiristäsi/lippukunnastasi ei löytyisi ketään ehdokasta, niin kerääthän (äänimäärän verran) porukkaa paikalle kokoukseen 31.10. Nurmijärvelle vaikuttamaan siihen ketkä luotsaavat piiriämme jatkossa.
Lisätietoja/yhteydenotot: Mikko Roininen, p. 040 503 2938 mikko.roininen (ät) uusimaa.partio.fi www.uusimaa.partio.fi/vaalit2010
Liity Uudenmaan faniksi Facebookissa
Myös Facebookin kautta voi seurata Uudenmaan Partiopiirin uutisia. Liity faniksi täällä.
Lippukunnanjohtajatapaamisen ilmoittautuminen käynnissä
Juhlavuoden päättää vuoden rokkaavin tapahtuma, Tampereella jäsenkokouksen yhteydessä 20.–21.11. järjestettävä lippukunnanjohtajatapaaminen. Tapaamisen ilmoittautuminen Polkuun on käynnissä 18.10. asti. Ilmoittautumislinkin löydät tapaamisen www-sivulta www.partio.fi/lpkj-tapaaminen.
Positiivinen aktivistitempaus
Tee porukalla hyvää. Ota kuva. Kerro kokemus. Osallistu kilpailuun. Näy!
Lippukunnat ympäri Suomen maan tekevät lippukunnanjohtajiensa johdolla palvelu-/auttamistempauksen syksyllä Koulukampanjan jälkeen. Tempaus voi olla minkä tasoinen tahansa: lippukunta voi vaikkapa auttaa paikallista päiväkotia järjestämällä ikkunanpesu- tai aidan maalaustalkoot, järjestää laulutuokion läheisessä vanhainkodissa, pelastaa paikallisen nuorisotalon sulkemiselta tai mitä muuta tahansa, mikä tekee hyvää.
Paras tempaus palkitaan marraskuun lpkj-tapaamisessa. www.partio.fi/positiivinen
Tapahtumiin ilmoittautuminen muuttuu
Piirin tapahtumien, sekä koulutusten että ohjelmatapahtumien ilmoittautuminen muuttuu. Syksyn tapahtumien ilmoittautuminen alkaa kevätkokouksesta ja loppuu elokuun loppupuolella, kuten aiemminkin. Kevään tapahtumien ilmoittautuminen alkaa syyskokouksen jälkeen. Alkukevään (tammi-helmikuun) tapahtumiin ilmoittaudutaan viimeistään joulukuun alkupuolella ja loppukevään tapahtumiin voi ilmoittautua helmikuun alkupuolelle asti. Tarkista tarkemmat päivämäärät palveluoppaasta tai piirin tapahtumakalenterista.
Muutoksella pyritään takaamaan laadukkaat tapahtumat ja selkiyttämään ilmoittautumiskäytäntöjä.
Via Custus sudenpennuille ja seikkailijoille
Sudenpennuilla ja seikkailijoillakin on mahdollisuus osallistua SM-kisahumuun suorittamalla taitomerkkejä ja uniikkia Via Custus –merkkiä. Ohjeet merkkien suorittamiseen osoitteessa www.viacustus.fi
Homma-rahaa jaossa nuorten ryhmille
Oma juttu, oma projekti. Mikä se on? Se voi olla vaikkapa oman tanssikerhon esiintyminen, mopon tuunausta tai koulun teemapäivä. Mitä tahansa mitä nuoret itse haluavat tehdä ja itse suunnittelevat ja toteuttavat.
13–19-vuotiaiden nuorten ryhmät voivat hakea omiin projekteihinsa 100–200 euroa Homma-rahaa, vapaa-ajalla tai koulussa. Täyttäkää nettilomake 30. syyskuuta mennessä: www.homma.fi
Haluatko mukaan tekemään kansainvälistä tapahtumaa Suomessa?
Overture Network on eurooppalainen yhteistyöverkosto, joka edistää partion avoimuutta. Verkoston pääasiallinen toimintatapa on kahdesti vuodessa järjestettävät verkostokokoukset, joihin osallistuu partion avoimuuden parissa toimivia henkilöitä eri maista. Vuoden 2011 ensimmäinen Overture Network -tapaaminen järjestetään Suomessa maaliskuussa.
Haussa Overturen johtaja ja projektiryhmä. Laita hakemus tulemaan, dl 18.9. Vaikuttava ja selkeästi rajattu projektipesti tarjolla!
Lisätietoja täällä ja täällä.
Venäjä-networkerin pesti avoinna!
Haluatko vastata partion Venäjä-yhteyksistä? Puhutko Venäjää? Oletko hyvä solmimaan yhteyksiä? Onko sinulla luovia ajatuksia?
Suomen Partiolaisten kansainvälisten yhteyksien valiokunta etsii Venäjä-networkeria vastaamaan yhteistyön koordinoinnista ja kehittämisestä Suomen ja Venäjän partiojärjestöjen välillä. Tarjoamme mielenkiintoisen pestin, jossa saat seurata Venäjän partion kehitystä sekä partion kansainvälistä yhteistyötä. Toivomme kokemusta partiotoiminnasta (lippukunta, piiri, järjestö) Suomessa, kansainvälisestä yhteistyöstä, venäjän kielen taitoa ja seikkailunhalua! Pesti täytetään kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Hae pestiin lähettämällä vapaamuotoinen hakemus kansainvälisten yhteyksien valiokunnan puheenjohtajalle Inka Hopsulle (inka.hopsu (ät) partio.fi, p. 040 758 9545) 3.10. mennessä. Lisätietoja pestistä antavat myös nykyiset Venäjä-networkerit Anders Huldén (anders.hulden (ät) partio.fi, p. 040 591 4061) ja Panu Kärävä (panu.karava (ät) partio.fi p. 040 3360009).
Luonto on ystävämme –valokuvauskilpailu
Luonto on ystävämme on valtakunnallinen, kaikille avoin valokuvauskilpailu. Sen järjestää Vesaisten Keskusliitto yhteistyössä Maaseudun Sivistysliiton kanssa. Kilpailuaika on 1.8.–31.10.2010. Kilpailun suojelijana toimii ympäristöministeri Paula Lehtomäki. Kilpailussa on kolme ikäsarjaa: alle 12-vuotiaiden sarja, alle 18-vuotiaiden sarja ja aikuisten sarja.
Luonto on täynnä loputonta runsautta niin väreissä, muodoissa, lajeissa kuin vuodenajoissakin. Tallenna mielestäsi unohtumaton hetki kamerallasi ja osallistu kilpailuun. Kerro kuvallasi, miksi luonto on ystävämme. Kuvassasi voi olla maisema tai sen yksityiskohta, kasvi, eläin, hyönteinen tai ihminen. Kuva-aihe voi olla millainen haluat, kunhan se ilmentää ystävyyttä luonnon kanssa.
Kilpailun parhaat kuvaajat palkitaan valokuvaustarvikkeilla ja valokuvakirjoilla. Kilpailun tuomaristoon kuuluvat pääsihteeri Jyrki Nurmi Vesaisten Keskusliitosta, kulttuuritoimen johtaja Liisa Heikkilä-Palo ja valokuvaaja-graafikko Marko Mäkinen Maaseudun Sivistysliitosta.
Kilpailu on osa Vesaisten vuoden 2010 teemaa: Parhaat palat. Vuosi 2010 on myös YK:n viettämä luonnon moninaisuuden teemavuosi. Vesaiset haluavat valokuvauskilpailun myötä kannustaa lapsia, nuoria ja aikuisia liikkumaan luonnossa ja tekemään havaintoja.
Valokuvauskilpailun säännöt ja tarkka ohjeistus löytyvät osoitteesta www.vesaiset.fi.
Tulevat tapahtumat



