Tilaisin yhden aikuisen tai pistetään sittenkin kaksi
Olen käynyt viime aikoina paljon keskusteluja kasvusta. Eilen alueohjaajien kanssa. Viime viikolla erään lippukunnan hallituksen kokouksessa. Päivittäin toimistolla. Kaikkia keskusteluja on yhdistänyt se, että kasvua halutaan ja sen tärkeys ymmärretään. Kaikista tuntuu kuitenkin samalta: se ei ole ihan helppoa. Haastavuudesta huolimatta olisi hyvä jos joka vuosi lippukuntaan voitaisiin ottaa uusia sudenpentuja ja muita jäseniä. Näin ei tulevaisuudessa minään vuonna puuttuisi toiminnasta jotain tiettyä ikäkautta.
Tällä hetkellä lippukunnissa mietitään kuumeisesti syksyn ryhmiä, johtajien tarvetta ja suunnitellaan syksyn markkinointitempauksia. Ainakin toivottavasti! Tässä Purskeessa onkin jo paljon asiaa liittyen syksyn aloitustapahtumiin ja lisää toimitetaan lippukuntiin vielä ennen kesää.
Kasvuun on monia mielipiteitä ja ideoita, mutta yksi asia on varma: jos lippukunta ei näy eikä kuulu, siihen ei tule uusia jäseniä – ei lapsia tai aikuisia.
Partiovasemmalla,
Petra
Uudenmaan Partiopiiri ry:n toimisto
Puh. (09) 8865 1400 Fax (09) 8865 1199
Puh. 050 446 0055 (Tea), 050 446 0056 (Petra), 050 446 0057 (Hanna), 050 446 0058 (Anna)
Sähköposti: uusimaa(ät)partio.fi, tea.hurme(ät)partio.fi, hanna.niemi(ät)partio.fi, petra.valkonen(ät)partio.fi, anna.e.kosonen(ät)partio.fi
www.uusimaa.partio.fi
www.facebook.com/uudenmaanpartiopiiri
Piiritoimisto on avoinna tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 9.00-16.00 ja torstaisin klo 9.00-18.00. Maanantaisin piiritoimisto on suljettu. HUOM! Kesä-elokuussa ei ole torstain iltapäivystyksiä. Piiritoimisto on kiinni 24.6.-1.8.
- -
Tässä Purskeessa:
Anna Kosonen on Huiman projektikoordinaattori
Piiritoimiston loppukevään ja kesän aukioloajat
SCOUTTI-tapaaminen 29.5. ja Maailma kylässä -festarit 28.-29.5.
Markkinointivinkkejä syksyyn
Huiman ohjelmapaketti ja aktiivisuuskilpailu lippukunnille
Laadi huima resepti - voita täytekakut koko savulle!
Leiri-ilmoitusten aika lähestyy
Susekisojen materiaalia testaamaan
Syyskisat: Ansa
Juurevaa partioreissua ROOTSILLA 28.8.–5.9.2011.
Syksyn tapahtumiin ilmoittautuminen
Vaeltajavaltakunta Himoksella elokuussa
Polkua järjestämään!
Avoimia pestejä
Tulevat tapahtumat
Anna Kosonen on Huiman projektikoordinaattori
Piirileiri Huiman työntekijäksi on valittu Anna Kosonen, 23, Helsingistä. Anna on koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri ja partiotaustaa hänellä on kymmenen vuoden takaa Jyväskylästä. Anna aloitti työt piiritoimistolla maanantaina 18.4., mutta osallistui jo edeltävänä viikonloppuna Huiman seminaariin.
Vapaa-ajan Anna käyttää mielellään ruuanlaiton, käsitöiden ja lenkkeilyn parissa. Uudesta työstä Anna on valtavan innostunut: "Odotan antoisaa yhteistyötä Huimaa tekevien luottamushenkilöiden kanssa. Työni käynnistänyt seminaari antoi tosi hyvän fiiliksen, sillä kävi erittäin selväksi, että tämä porukka tekee leiriä sydämestään. Uskon, että opin tässä työssä paljon uusia asioita ja jokainen päivä tulee olemaan erilainen."
Annan tavoitat piiritoimistolta numerosta 050 446 0058 tai sähköpostitse anna.e.kosonen (ät) partio.fi.
Piiritoimiston loppukevään ja kesän aukioloajat
Helatorstaina 2.6. ja sen jälkeisenä perjantaina piiritoimisto on suljettuna kokonaan. Kesä-elokuussa ei ole torstain iltapäivystyksiä. Piiritoimisto on kiinni 24.6.-1.8.
SCOUTTI-tapaaminen 29.5. ja Maailma kylässä –festarit 28.-29.5.
SCOUTTI-tapaaminen järjestetään sunnuntaina 29.5. klo 10-13 Partioasemalla. Sinne ovat kaikki johtajaikäiset uusmaalaiset partiolaiset tervetulleita! Päivä on toiminnallinen ja sisältää paljon ideoiden- ja kokemustenvaihtoa. Ethän jätä tilaisuutta väliin!
Ilmoittautumiset 22.5. mennessä polkuun.
Ohjelma
10:00 – 10:30 Kahvi + aloitus
10:30 – 11:15 Miten kertoa partiosta maahanmuuttajille? (Brändityöryhmän pj Arto Rehumäki)
11:15 – 11:30 Maahanmuuttajien potentiaali: Mitkä ovat realistiset tavoitteet Uudellamaalla?
11:30 – 12:15 Miten lippukunnan pitäisi suhtautua uusiin jäseniin?
12:15 – 13:00 Yhteistyölippukuntien kokemukset
13:00 Lopetus ja siirtyminen Maailma kylässä –festareille
Maailma kylässä –festareilla on myös Partion ständi. Lisätietoja ja ohjelman löydät täältä.
Kysymykset koskien SCOUTTI-tapaamista:
Hanna Niemi, p. 050 446 0057, hanna.niemi (ät) partio.fi
Markkinointivinkkejä syksyyn
Kolon yhteystiedot kannattaa lisätä/päivittää Liity-sivuston (www.partio.fi/liity) kartalle, jotta uudet jäsenet löytäisivät lippukunnan. Liity-sivuston ohjeet on koottu osoitteeseen: www.partio.fi/uudetjasenet. Partion markkinointi-dvd:n voi tilata kasvukoordinaattori Anna Evilältä anna.evila (ät) partio.fi.
Piiri tarjoaa aiempien vuosien tapaan lippukunnille mainokset aloitustapahtumista paikallislehteen. Lisäksi luvassa on vinkkejä ja materiaalia näihin tapahtumiin. Lippukunnanjohtajille lähetetään lisätietoja asiasta toukokuun lopussa.
Muistattehan, että syksyllä toimintansa aloittavilla partiolaisilla on mahdollisuus osallistua Huimalle. Piirileiriä kannattaa käyttää myös yhtenä markkinakikkana!
Huiman ohjelmapaketti ja aktiivisuuskilpailu lippukunnille
Piirileiri Huima 2012 on tuottanut lippukunnille ohjelmapaketin, jonka tarkoituksena on auttaa lippukunnan jäseniä valmistautumaan Huimalle sekä tarjota välineitä leiri- ja kisataitojen harjoitteluun. Ohjelmamateriaalissa on huomioitu jokainen ikäkausi oman ohjelmansa kautta. Lisäksi johtajistolle on tarjolla lippukunnan yhteisiä aktiviteettejä, joita voi suorittaa vaikkapa tulevan kesän lippukuntaleireillä. Ohjelmapakettia voi suorittaa itse piirileiriin 30.7.–7.8.2012 asti, ellei ohjeistuksessa toisin mainita. Ohjelmapaketin voit ladata itsellesi Huiman nettisivuilta osoitteesta www.huima2012.fi/ohjelmapaketti.
Ohjelman suorittaminen huomioidaan runsain pistein Huiman aktiivisuuskilpailussa, jonka palkinto on päätä huimaava. Kilpailussa kannattaa myös kasvattaa lippukunnan jäsenmäärää! Aktiivisimmalle Uudenmaan lippukunnalle luovutetaan Huima 2012 -leirillä 1000 euron arvoinen lahjakortti retkeilyvälinekauppaan. Nyt jos koskaan kannattaa siis tosissaan prepata partiotaitoja ja käydä retkillä ja leireillä!
Lue lisää:
www.huima2012.fi/ohjelmapaketti
www.huima2012.fi/aktiivisuuskilpailu
Tykkää Huimasta:
www.facebook.com/huima2012
Laadi huima resepti - voita täytekakut koko savulle!
Pysyykö kauha kädessäsi? Onko molekyyligastronomia salainen harrastuksesi? Jos vastasit jompaankumpaan kysymykseen kyllä, tää on just sulle. Nimittäin Huiman reseptikisa.
Keksi ja testaa ekologinen, edullinen ja proteiinipitoinen, kasvisruokailijoille sopiva leiriruoka, joka tehdään padassa. Paras resepti toteutetaan Huimalla kesällä 2012, ja palkinto on makea: voittajareseptin kehittäneen ryhmän/vartion/henkilön savu saa leirillä yhtenä päivänä täytekakkua jälkiruuaksi. Luit oikein, täytekakkua!
Lähettäkää reseptiehdotuksenne 31.8.2011 mennessä osoitteeseen pia-maritta.puruskainen (ät) uusimaa.partio.fi.
Nyt siis patojen ja pannujen ääreen suunnittelemaan, hopi hopi!
Leiri-ilmoitusten aika lähestyy
Kesä ja leirit lähestyvät, joten on aika täyttää ja palauttaa leiri-ilmoitus piiritoimistolle. Sähköisen ilmoituksen voi tehdä täällä. Tulostettava lomake löytyy täältä.
Muistakaa tutustua myös kriisiviestintäohjeeseen ennen kesäleirejä ja vaelluksia!
Susekisojen materiaalia testaamaan
Haluaisitteko olla mukana testaamassa ensi vuoden sudenpentu-seikkailijakisojen tehtäviä? On Uudenmaan Partiopiirin vuoro tuottaa valtakunnallinen kisamateriaali, joka on nyt siinä vaiheessa, että tehtäviä olisi hyvä kokeilla. Tehtävien testauksesta saa hyvää ohjelmaa esim. kesäleirille! Lisätietoja ja materiaalitilaukset: Jani Lavonen, p. 050 3396126, j_lavonen (ät) hotmail.com
Syyskisat: Ansa
Syksyllä pääsee kisaamaan Tuusulassa! Mukana on sininen, punainen, ruskea, harmaa ja lila sarja. Ansan nettisivut.
Juurevaa partioreissua ROOTSILLA 28.8.–5.9.2011
Vantaan Partiokannus kutsuu uusmaalaiset partiojohtajat mukaan ROOTSILLE!
Tänä vuonna käännetään katseet kohti Brittien länsirannikkoa ja tutustutaan paikalliseen kulttuuriin. Ainutlaatuista väriä reissuun tuo partiohistorioitsija Colin Walker, joka liittyy matkakumppaniksemme muutamaksi päiväksi. Matkamme vie läpi pikkukylien ja kaupunkien, missä reitille osuvat ainakin Liverpool, Lancaster, Arrowepark ja Bakewell.
Lontoon nähtävyyksiä on toki matkassa mukana, sillä viikko huipentuu kansainväliseen Gilwell-tapaamiseen Lontoon liepeillä parin tuhannen muun partiojohtajan kanssa.
Matkat Suomesta Englantiin taitetaan lentäen ja maassa kuljetaan bussilla, junalla ja vuokratuilla henkilöautoilla. Majoittuminen tapahtuu Bed & Breakfast –tasoisessa sisämajoituksessa, retkeilymajoissa ja teltoissa. Yöpymiset kuuluvat matkan hintaan.
Ruokailut järjestetään ”omat eväät” -periaatteella. Ruokatarvikkeita saa hankittua omalla kustannuksella kaupoista, joissa käydään lähes päivittäin. Osa aterioista nautitaan paikallisissa ruokapaikoissa.
Reissu on suunnattu kaikille täysi-ikäisille partiojohtajille.
Hinta on noin 600 € matkoineen ja majoituksineen.
Ilmoittautumiset 12. kesäkuuta mennessä suoraan Polkuun.
Lisätietoja: joppe (ät) partio.net tai www.partiokannus.fi
Syksyn tapahtumiin ilmoittautuminen
Syksyn koulutukset ja ohjelmatapahtumat on julkaistu ja niihin pääsee koko ajan ilmoittautumaan Polussa. Ilmoittautuminen syksyn tapahtumiin päättyy 25.8.2011 ja ilmoittautumiset tehdään oman lippukunnan kautta. Syksyn palveluesitteen voi ladata tästä.
Vaeltajavaltakunta Himoksella elokuussa
Vaeltajavaltakunta tarjoaa vaeltajille kannat kattoon nostattavia aktiviteetteja! Listalla on mm. itsepuolustusta, extreme-harrastuksia ja keskustelua ajankohtaisista teemoista. Tapahtuma järjestetään Himoksella 27.–28.8. Ilmoittautumiset 10.6. mennessä: https://spfs.clubonweb.com/book/17143
Lisätietoja: www.partio.fi/vaeltajavaltakunta tai Facebookista
Polkua järjestämään!
Kesän 2012 ehdoton suurtapahtuma Suomessa on 20.-28.7.2012 järjestettävä kansainvälinen vaeltajatapahtuma Roverway. Tapahtuma koostuu nelipäiväisistä, ympäri Suomea järjestettävistä poluista ja nelipäiväisestä leiriosasta Evon leirialueella. Nyt teillä on oiva mahdollisuus tuoda kansainvälistä partioripausta oman lippukunnan toimintaan ja näyttää ulkomaisille osallistujille parhaita paloja suomesta ja uusmaalaisesta partiotoiminnasta. Roverway etsii johtajia, lippukuntia ja alueita projektin yhteistyökumppaneiksi toteuttamaan polkuja sekä luotsaamaan 50 henkilön osallistujaporukkaa eli heimoa. Tässä siis mielekästä ja oikeasti ainutkertaista toimintaa lippukunnalle tai alueen vaeltajaryhmille. Tulkaa mukaan toteuttamaan aidosti kansainvälistä tapahtumaa ja ystävystykää yli rajojen.
Jotta lippukunta tai alue voisi ottaa polun järjestettäväkseen, tulisi yhden henkilön ilmoittautua heimonjohtajaksi, joka vastaa polun toteutuksesta sekä toimii heimon lähijohtajana leiriosan aikana.
Lisätietoja
Polkupäällikkö Etelä-Suomi: Reetta Uusalo, 045-6305850, reetta.uusalo (ät) roverway.fi
Avoimia pestejä
Huimalle ja muihin piiripesteihin haetaan koko ajan uusia kasvoja! Avoinna mm. Pärskeen päätoimittajan paikka. SP:ssä taas on haussa mm. tyyppejä Satahanka XII -leirille 2013 ja Roverwaylle.
Uudenmaan pestit ja SP:n pestit
Tulevat tapahtumat



