Piirihallitus 13/09 Partioasemalla 7.12.

Projektikoordinaattorina marraskuussa aloittanut Hanna Niemi kävi esittäytymässä ja esittelemässä piirin maahanmuuttajaprojektia. 
Projektin tilanne ja suunnitelmat olivat hyvällä tolalla, tästä on hyvä jatkaa! Tuleva alueministeri Mari Lähteinen ja järjestökoordinaattori Petra Valkonen esittelivät tuoreen partiovajetaulukon ja sen perusteella laaditun piirin kasvusuunnitelman, jossa kuvataan lippukuntien perustamiset ja etenkin vanhojen lippukuntien tukitoimet vuodelle 2010. Tavoitteena on tuoreen strategian mukaisesti uusien lippukuntien perustamisen rinnalla tukea entistä paremmin jo olemassa olevia lippukuntia.

Käytiin lähetekeskustelu juhlavuoden 2010 tapahtumien huomioimisesta ja päätettiin panostuksesta partioviikon 2010 tapahtumiin yhdessä Pääkaupunkiseudun Partiolaisten kanssa. Käsiteltiin myös henkilöstöasioita sekä päätettiin siirtyä piirin sisäisessä viestinnässä Google Apps -palvelun käyttöön, mitä oli pohjustettu jo edellisessä kokouksessa.

Kokous oli vuoden viimeinen ja samalla piirinjohtaja Satu Tammilehdon viimeinen kokous. Mennyttä 5-vuotiskautta juhlistettiinkin erinomaisten herkkujen sekä juhlamaljojen voimin. Seuraava kokous pidetään piirihallituksen talviseminaarin yhteydessä tammikuussa 2010.
 

Viimeksi päivitetty (30.11.1999 02:00)